Tuunatut maustepurkit

Näin jossain lehdessä kauniin hyllyn maustepurkkeja, jotka olivat kaikki samanlaisia ja niissä oli kauniit tekstit. Siitäpä sain oivan idean tuunata omaa maustehyllyäni. 



Ennestään minulla oli eniten Santa Marian maustepurkkeja, ja niiden lisäksi kasa sekalaisia muita purkkeja ja purnukoita. Aloitin liottamalla purkeista etiketit pois, joka ei ollutkaan ihan maailman helpoin tehtävä kaikkien purkkien kohdalla.. Liotin, rapsutin, liotin uudestaan jne. Mutta täydellisen puhtaiden purkkien salaisuus piilikin vain tarpeeksi tujussa kynsilakanpoistoaineessa :D Yritin ensin vähän huonommalla aineella , joka tuskin poistaa edes lakkoja kynsistä (tämä kynsilakanpoistoaine maksoi kaupassa alle euron :D), mutta vahvempi aine toimikin heti. Kannattaa ensin kuitenkin liottaa purkkeja kuumassa astianpesuvedessä jonkin aikaa, ja sen jälkeen rapsuttaa kaikki irtoava paperi pois. Sitten hangataan kynsilakkaan kostutetulla vanulapulla liima pois. Ja kannattaa käyttää sitä kynsilakanpoistoainetta ihan reilusti!

Nämä Mill & Mortarin purkit ihastuttavat kauniin yksinkertaisilla (ja erikoisilla) purkeillaan! Graafikko tykkää. Suolan omistin jo aiemmin, mutta kanelin ostin Länsi-Suomen reissulta pienestä Tenholan kylästä. 


Putsatut purkit pesin vielä astianpesukoneessa, jotta kaikki ylimääräiset aineet varmasti irtoaisivat. Korkit maalasin mattamustalla spraymaalilla, ja osaan purkeista nimet kirjoitin kylkiin valkoisella tussilla, jolla voi taiteilla piirustuksia ja kirjoituksia mm. peiliin, lasiin, kaakeliin yms. sileisiin pintoihin. Tussi lähtee pois lämpimällä vedellä ja on ostettu Granitista Helsingistä. Tarvitsee kuitenkin vielä hankkia mustakin tussi jotta saan näkyvämmät nimet valkoisten mausteiden purkkeihin.

Nämä purkit ovat myös kesälomaostoksia. Vanha kahvipurkki on Lappeenrannasta Virpin Vinttipuodista, jossa myydään kaikkea ihanaa vanhaa tavaraa! Peltipurkki sokerille on Porvoon vanhasta kaupungista. 

Muutamiin purkkeihin laitoin mustan tussin puutteessa/irtoamattoman etiketin ahdistuksessa mustaa kontaktimuovia, johon samaisella tussilla kirjottelin nimet. En tiedä miten tuo tussi tuosta kontaktimuovista irtoaa, mutta eipä se noiden kontaktimuovipalojen kohdalla ole suuri menetys :)

Täytyy vähän yrittää hillitä itseään tuon valkoisen tussin kanssa, tekisi mieli nimittäin kirjoitella jokaiseen lasiesineeseen tai peiliin koko kämpässä :D Mutta ehkä rajoitan sen vain tällaisiin pieniin esineisiin.

// Roosa

20 kommenttia

  1. Tosi kivan näköinen maustehylly! Meillä ei nykyisen kodin keittiössä ole maustehyllyä saatika tilaa seinässä laittaa sellaista, joten minun pitäisi löytää joku hyvä idea, miten mausteet saisi esille tai edes kätevästi kaappiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti! ikeastahan saa sellaisia "kouruja" jotka laitetaan laatikkoon jotta maustepurkit pysyvät järjestyksessä ja suorina. jos sellainen mahtuu niin sitähän voisi kokeilla :)

      Poista
  2. Hauska idea! Enpä ole kynsilakanpoistoainetta tullut ajatelleeksi, hyvä tietää:)

    VastaaPoista
  3. Ihana idea!

    Ja kynsilakanpoistoainetta voinee siis käyttää muutenkin poistamaan liimajäämiä jos niihin ei muu auta. Mulla on on kyllä sellaista "label off" (tai joku sellainen nimi, Biltemasta muistaakseni mies sitä löysi) tököttiä joka myös tuohon auttaa, mutta en ole sitä vielä ehtinyt/muistanut käyttää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en edes oo tajunnut että tollasia aineita on olemassa! tuon kynsilakanpoistoaineen kanssa pitää aina olla vähän varuillaan mitä putsailee, ettei vahingoita pintaa mitenkään. mutta lasiin ainakin toimii hyvin :)

      Poista
  4. Tosi nättejä ovat! Mullakin on jonkin verran tuunattuja maustepurkkeja, mutta eipä ne kaikki esille kuitenkaan mahdu. Tätä nykyä suurin osa mausteista sijaitsee puulaatikossa kaapissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! onneksi rempan yhteydessä keksittiin ottaa tuo vanha maustehylly edelliseltä paikaltaan talteen, muuten olisi täälläkin kaikki piilossa.

      Poista
  5. Menetin eilen hermoni yhden karkkipurkin kanssa, kun ei edes aiemmin hyväksi havaittu kynsilakanpoistoaine auttanut. Milläköhän myrkyllä seuraavaksi kokeilisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tujumpaa kynsilakanpoistoainetta ja PALJON! miulla on miramea!

      Poista
  6. Ihana hylly! Pitää varmaan itsekin taiteilla jotain vastaavaa, en kestä jos mausteet näyttää sillisalaatilta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niinpä! nyt vieläkin vähän häiritsee ylähyllyllä nuo erilaiset purnukat, ehkä pikkuhiljaa uudistan senkin :D

      Poista
  7. mistä mustaa kontaktimuovia pystyy ostaa? :) ja saakohan noita tusseja jostain muualta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itse olen ostanut sitä täältä http://www.sistek.fi/yritysesittely.html , kannattaa kaivaa omalta paikkakunnalta joku samantyylinen kauppa! tuolla sitä myytiin metritavarana, mutta jostain tiimarista/kirjakaupasta voi löytyä valmiina rullanakin :)

      tusseista en tiedä yhtään :(

      Poista
  8. Tämähän oli kiva idea! Tarvii varmaan hyökätä oman maustekaapin kimppuun ja tuunata purkkeja :)

    VastaaPoista
  9. Liimojen irrottamiseen voi käyttää myös ruokaöljyä. Omissa purkeissa on nimet dymotettu :)

    VastaaPoista
  10. Postauksesi on vanha, mutta katsotaan josko vastaisit:). Purkit näyttävät upeilta, itse lähinnä mietin, että onko tuo spraymaali kestänyt käytössä? Eli ovatko purkkien kannet alkaneet pikkuhiljaa "läikyttyä"? Tai tarttuuko maali sormiin käytössä? Teitkö kansille minkäänlaista esikäsittely (hionta tms), jos joo niin miten?

    Mistä tuollaista maalia ostetaan? Kävisiköhän ihan clasun spraymaali? http://www.clasohlson.com/fi/Spraymaali-CRC-Pro-Paint/34-6047-2


    Nämä näyttävät upeilta!

    - Kipsu

    VastaaPoista