Makramee-seinäkoriste

Kyllä, minäkin hurahdin ryijyjen lisäksi tähän. Ihana, sopivasti hipahtava makramee! Oikea suomenkielinen nimitys taitaa olla solmeilu, mutta sitä olen nähnyt vähemmän käytettävän. Makramee valittiin myös Taitoliiton toimesta vuoden käsityötekniikaksi. Mielestäni onkin hienoa että nämä vanhat tekniikat nousevat taas uudelleen suosioon. Samaan tyyliin kuin muodin kierto. Käsityötekniikoiden muodikkuus taitaa kyllä kulkea huomattavasti hitaammalla syklillä, sillä käsittääkseni solmeilujutut olivat edellisen kerran in 70-luvulla. Huomasin juuri lapsuudenkodissani käydessä että vanhat pöllönmuotoiset seinäkoristeet oli tehty juuri tällä samalla tekniikalla.

Kiitos internetin rajattomien mahdollisuuksien, lähdin harjoittelemaan erilaisia solmuja jo aiemmin talvella youtube-videoiden avulla. Treenasin ensin trikookuteella kun sitä sattui kotoa löytymään. Ihan kelvollista solmujen harjoitteluun, mutta varsinaisissa töissä ei kyllä toimi ollenkaan. Tässä työssä onkin käytetty moppilankaa.


Tämä työ valmistui lopulta parissa päivässä. Yleensä käy juuri niin kun oikein innostun! Solmeilu on kyllä sellaista hommaa että siinä saa hartiat todella nopeasti jumiin jos ei kiinnitä työasentoon huomiota. Välillä roikotin tätä tehdessäni oven kahvassa ja milloin missäkin että sain työn oikealle korkeudelle käsien asentoon nähden.


Valmis työ mukaili hyvin auttavasti aluksi tämän videon ohjetta. Lopulta itse soveltaminen oli helppoa kun oppi muutaman perussolmun. Square knot eli neliösolmu (?) on se joka kannattaa mielestäni opetella ensimmäisenä jos tekniikkaa haluaa kokeilla.





Ihanaa hippikesää itse kullekin!

Petra

1 kommentti

  1. Tosi kaunis. En ole oikein tajunnutkaan mitenkä hieno tää on, nyt näen sen niin läheltä. Toi vanha kuva sopii hyvin.

    VastaaPoista